Hyvää päivää! Tästä lähtee uusi Legacy Challenge, Stålhom (joo noudatan sääntöjä ankarasti). Entiset tarinani vuodatuksessa (kuten Woodstonit ja Nilsonit...) ovat olleet historiaa melkein vuoden joten on aika aloittaa (melkeimpä Nilsonien ja Woodstonien seuraajan) Stålhomit joista siis nyt alan kertoa. Toivottavasti viihdytte... (Pahoittelen, vuodatus kiusaa kuviani!)

**********

Kuka hän on? Tietenkin SimCityn yliopistoon uusi oppilas - Herbert Stålhom. Miksi hän sitten piileksii sängyllään? Hän pelkää itseään... Oikeastaan hän pelkää huonetovereitaan - syystä tai toisesta. Herbert pelkää, että häntä pilkataan, mutta miksi? No siksi, koska hän... hän muistuttaa nörttiä. Hänellä on punertavat hiukset (onneksi ei kikkurat kuin sirkuksen pellellä), lärvi täynnä seksikkäitä pisamia (joita hän ei pidä seksikkäinä) ja hieman ohut vartalo (lukuunottamatta halpoja silmälaseja) - ei mitään lihaksia.

- Mitähän tästäkin tulee? Herbert muisteli ja katseli jalkojaan.

Ei varmaan mitään Herbert, jos itse noin ajattelet.

- Omatuntonikin vihaa minua. Herbert ajatteli itsekseen ja irvisteli. - Hmp, miksi annan aina itseni pompotella minua? Hän jatkoi. Herbert, jos et tee asialle mitään - niin kannattaa varmaan sitten valittaa! Omavikasi, toiseksi - en ole omatuntosi! Kerron tarinasi.

- Jutteleeko omatuntoni minulle?

Unohda.

Herbert on fiksu. Siksi hän onkin yliopistossa - tulevaisuuden toivomuskaivossa. Vaikka Herbert on siisti, toimelias ja kiltti, hän ei silti ujoudellaan voita elämänsä rakkautta itselleen. Naisen täytyy olla lähes täydellinen, kuten hänellä täytyisi olla seksikkäät pisamat ja voisi hieman meikkiä käyttää mutta seuraaville sukupolville ei saa olla punaisia hiuksia - Herbert ei halua samaa tulevaisuutta jälkipolvelle kuin hänelle... Tavoite tietää kaiken elämästä ja unelma päästä opettajan ammatilla huipulle ei ole ihan helppoa.

Kun osa opiskelijoista oli omilla menoillaa, Herbert päätti karttaa taitojaan. Olihan hyvä kun sim oli taiteellinen...

... ja urheilullinen. Hetkonen! Mitäs tuolla näkyy?

- Hä-hän se on! Täydellinen... Herbert kuiskasi. Hän seurasi silmällään musiikin tahdissa tytön askelia ylhäälle. Vaikka hän ei ollut (mielestäni) muodikas - mutta geenisesti ja ulkopuolisesti kaunis.

Okei, nyt oli toimittava. Jumppa loppui siihen ja Herbert riensi suihkuun peseytymään. Miehemme riensi Axen tuoksusena tytön perään.

- H-hei. Olen Herbert, sano vain Herbert. Herbert tervehti hyvin ujosti. Hän ei ollut barma tunteistaan, sillä ujous tappeli ihastuksen kanssa hänen suuressa aivolohkossa.

- Hih! Heips, olen Melina. Tyttö hymyili ja Herbert vastasi hymyllä takaisin.

- O-let n-nätti tä-tänään. Herbert änkytti tärinästä. Hän meinasi kuolla ihastukseensa.

- Kiitos. Haisen hieman hielle, kun olin harjoituksissa. Harrastan hula-tanssia! Melinaksi esittäynyt kaunokainen naurahti ja keinutti hieman lannetta Herbertin mieliksi. Hän on totisesti kuuma pakkaus - sen sanon!

- Minulla on idea. Odotas... hetki...

-... ja nyt! Volá. Hehe, haluatko ilmaisen taidon näytteen? Herbert tiuskaisi ja esitti hauskaa. Sanoin, että on käytävä tosi tuumiin, joten huutokaupassa meni hyvin kaupaksi telkkari, jääkaappi ja jotain muuta, jotta Herbert sai tämän hienon - tuolin.

- Öö, en ole oikein...

- Istumaan vaan! Kyllä meikäläinen osaa - enhän ole täysin tyhmä! Herbert rohkaistu ja saattoi Melinan tuoliin istumaan mukavasti.

- Valmiina? Herbert kysyi.

- Kyllä - älä sitten... Melina keskeytti juuri kun Herbertin kädet alkoivat heilutella puuterisutia ja saksia epämuodikkaasti.

Hetken kuluttua...

- Iik! Olen niin - erillainen! Hihih, kiitos kauheasti! Melina kiljahti ja peilaili uutta itseään.

- No, se oli pientä...

Herbertin hankkittua tavarat takaisin huutokaupasta ja veivannut roskiin sen tuolin, hän oli ilmi liekeissä.

"Hän on niin kaunis." Herbert mietiskeli.

- Ollakko vai eikö olla, siinä vasta kuuma pulma! Oi, Melina - lennä luokseni! Herbert harjoitteli - joka ilta. Hän oli niin rakastunut Melinaan, ettei voinut enään ajatella muuta! Mutta onneksi Melina pystyi...

Voitte uskoa, tätä kesti vuoden. Herbert oli hankkinut itselleen (kohtalaiset) lihakset (joilla hän pystyisi hääyönä kantamaan Melinan kröhöm...) ja harkitsi piilareita. Hän oli jopa käynyt Melinan kanssa treffeillä - kolmesti!

- Yks, kaks, yks, kaks... Herbert laski.

Seuraavana päivänä kaksikko tapasi ruokasalissa.

- Hei hottis! Melina tokaisi enkelin äänellään.

- Hei vaan - söpöliini! Herbert vastasi. Melina hymyili hänelleen, Herbert uskaltui tarttua Melinaa lantiosta...

... ja suudella.

- Olet niin ihana, Herbert!

- Niin sinäkin. Herbert kuiskasi hellästi ja romanttisesti Melinan korvaan. Herbert oli varma, että seuraavana iltana tapahtuisi jotain unohtumatonta.

Kello oli vähän päälle yksitoista kun Herberttimme heräsi.

- Mikä päivä? Herbert kyseli itseltään ja tiiraili seinäänsä. Nyt oli ryhdistäydyttävä - se tapahtuisi. Se, johon hän oli kuivaharjoitellut melkein puolivuotta.

Kyllä hän siis oli käynyt koputtelemassa Melinan oveen...

... ja puristellut takapuolesta ilkeä ilme kasvoillaan...

... Mutta tämä siis tapahtuisi, ja tähän hän oli valmistautunut.

- Herbert, rakastatko sinä minua, niin kuin aina väität? Melina kysyi.

- Totta kai... Herbert vastasi tyhmyyntynyt ilme kasvoillaan. - Mikä sitten mättää? Hän jatkoi.

- Oletko aivan varma, että haluat juuri minua? Melina kysyi.

- Olen! Herbert vastasi romanttisesti ja kaatoi Melinan sängylleen.

- Minäkin haluan sinua - nyt tiedän sen! Melina kuiskasi suudelmien joukosta.

**********

Esikoinen oli nyt tässä. Kommentteja?